Kerran elämässä: musikaalisäveliä Lontoossa.

Lontoossa on melkein kaikki euroopan suurinta, vanhinta, kauneinta- jopa kauheintakin. Se on kaupunki jonka näemme jatkuvasti tv-ohjelmien ja elokuvien kulissina. Siellä puhutaan kieltä, jota parhaiten osaamme, ja sinne me innolla haluamme, runsain joukoin matkustamme. Se on monelle nuorelle ensimmäinen unelmakohde, koska siellä on kaikkea, kaikille. Kaikesta tästä johtuen päädyin sinne jälleen minäkin, reilusti vajaa viiskymppinen, hiukan vajaan kakskymppisen kanssa ;P

Lentoliput eivät ole ongelma. Niitä saa, ja nykyään varsin edullisestikin. Hotellit ovat sitten toinen tarina. Huoneita on, mutta mikäli haluaa asua ykkös vyöhykkeellä, hinta ja laatu jäävät helposti valitettavan etäälle toisistaan. Mutta so not! Eihän Lontooseen tulla hotellihuoneessa virumaan! Varsinkaan, kun aikaa on käytettävissä vain niukalti.

Lontoon tunnusmerkit

Aamuvarhainen lentomme oli tunnin myöhässä, päämäärämme olessa verhoutuneena kuuluisaan sumuunsa.Ja tuo tuntihan oli kurottava oitis kiinni!
 Lentokentältä ostimme meno-paluuliput Gatwick Expressiin, sekä lunastimme Oyster Cardit, joille latasimme kolmen päivän paikallisliikennemaksumme. Vips junaan, ja Victorian asemalle. Sen verran olin hotellin sijaintiin perehtynyt, että tiesin millä maanalaisen asemalla Lauran ja minun piti jäädä. Hotelliin olisi vain muutaman minuutin kävelymatka Gloucester Roadilta, mutta mihin suuntaan lähteä? Mukana tietysti vain opaskirjan kartta, eikä wifi yhteyttä...
No, loistavasti merkityn, upeasti toimivan joukkoliikenteen lisäksi, hehkutuksia ansaitsevat lontoolaiset, jotka väsymättömän kärsivällisesti ja loputtoman ystävällisesti auttavat eksyneitä ja muuten hämmentyneitä turisteja. Itse ei tarvitse kuin uskaltaa lähestyä, ja  puhua kohteliaisuusfraaseseilla maustettua englantia, joka saisi vanhan peruskoulunopettajan itkemään onnesta, niin kaikki löytyy ja asiat jäjestyvät!

Majapaikkamme oli erittäin kauniissa valkoisessa viktorianaikaisessa talossa, jossa oli tiettyä rähjääntynyttä charmia. Muuta tuosta hotellista ei taida kuitenkaan olla tarpeen sanoa.   - Laukut säilöön, ja  maanalaisella takaisin kohti nähtävyyksiä.

Huone hotelli St. Simeonin ullakolla

Hernerokkasumu hälveni iltapäivällä

Ainoa kohde, jonne olimme ostaneet liput jo etukäteen oli London Dungeon, joka lupasi näyttelijöiden johdolla tapahtuvan kierroksen Lontoon kauhuihin, halki vuosisatojen. Paikallistimme Dungeonin London Eyen kupeesta, ja lähdimme ihastelemaan lähiseudun nähtävyyksiä. Laura harrastaa valokuvaamista, ja kohteitahan Lontoossa riittää. Siinä ihan vieressä se yksi parhaista: Big Ben. Kävelimme Trafalgarin aukiolle, ja tulimme double- deckerillä takaisin. Pyrähdys pelihalliin, ja seikkailu nimeltä London Dungeon saattoi alkaa! En halua tehdä tässä juonipaljastuksia, mutta se sanottakoon, että kierros oli mahtava! Pelottava, viihdyttävä, yllätyksellinen, monipuolinen... Aivan mahtava niin vajaa kakskymppisen, kuin tosi vajaa viiskymppisenkin mielestä. Suosittelemme!
Ilta oli jo pimentynyt, kun esityksestä täpinöissämme, hyppäsimme jälleen bussiin ja suuntasimme kohti Piccadillya ja Leiscter Squarea. Keskinkertaista ruokailua, ja pientä shoppailua. Tärkeinpänä ostoksena liput Apollo Victoria teatteriin, seuraavan illan musikaaliin.
Pitkän päivän jälkeen lyhyille unille South Kensingtoniin.

Hotellin aamiainen oli pöytään tarjoiltu, mistä palvelua arvostava ihminen toki kiittää. Full english, oli se mitä lupasikin.

Ja taas mentiin! Shoppailua Oxford Streetillä. Ruokapaikan valitseminen oli meille hiukan tuskaa, koska tarjonta tuolla ostoskadulla on mielestäni yllättävän huono, eikä matkakumppanini ole niitä kaikkein kaikkiruokaisimpia. Lounasta kuitenkin saatiin ravintola East Streetissa, joka on erikoistunut aasialaiseen katuruokaan. Meitä palveli suomalainen tarjoilijatar. Yhteinen äidinkieli helpotti huomattavasti annosten valintaa.
Lounaan jälkeen ikuistamaan muumioita British Museumiin. Museo on niin valtava, että siellä joutuisi vaeltelemaan päiväkaudet, kaiken nähdäkseen. Aika hyvä katsaus tuonne muutaman vuosituhannen taa kuitenkin tehtiin.

Victoriaan lähdimme jälleen hyvissä ajoin paikallistamaan teatteria, jossa Wicked esitettäisiin. Ajatuksena oli syödä kunnon kakkukahvit, ennen odotettua musikaali- iltaa. Herkkujen tarjonta oli pieni pettymys. Jouduimme tyytymään asemalta ostettuihin leivonnaisiin.

Wicked- musikaalin alkua odotellessa

Teatterin valtavaa salia ihastellessa, ja odottavaa tunnelmaa nuuhkiessa, kakkupettymys unohtui nopeasti. Olimme ostaneet edullisimmat liput, piippuhyllyltä siis, mutta näkyvyys oli hyvä, lavastus loistava ja laulajat upeita. Laulajien ilmeitä saattoi välillä tarkkailla teatterikiikareilla, joiden käyttö sekin oli riemastuttava yksityiskohta musikaalikokemuksesa.  Meikä mamma otti musikaalielämyksestä ilon irti myös tilaamalla lasin valkoviiniä paikalleen- ihan vaan koska se oli mahdollista.
Apollo teatteri ei liene ollenkaan hienoimmasta päästä Lontoon lukuisia musikaaliteattereita, mutta Wicked oli meitä molempia kiinnostava esitys, eikä pettyä tarvinnut missään mielessä. Mahtavaa! Aivan upeeta! myhäilimme taas, kun myöhään illalla kaaduimme sänkyihimme.

Linssiorava

Victoria memorial

Afternoon tea

Viimeisen päivän tiukka ohjelma alkoi Tower Bridgen ihailulla, sekä pakollisilla fish´n chipseillä.
 Karvahattuiset kuningattaren kaartilaiset piti tietysti myös nähdä. Suuremman vaikutuksen kuin Buckinghamin palatsi, meihin tekin St. Jamesin puisto, jonka läpi linnalle lompsuttelimme. Puisto loisti aivan upeissa syksyn väreissä, ja vesilintuja oli monia eri lajeja. Parasta olivat kuitenkin suuret, osittain jo väriä muuttaneet oravat, jotka juoksentelivat puuhakkaina tammien alla,  sekä kiipeilivät niiden  rungoilla. Välillä eläimet pysähtyivät keimailemaan ihmisille, pähkinöiden toivossa arvatenkin.





Victoria Streetiltä nousimme bussiin
aikomuksenamme mennä vielä amiraali Horatio Nelsonin muistomerkille. Pian jo kuitenkin huomasimme, että bussi ajoi poikkeuslinjaa, ja että kaikkialla kuhisi keltaisiin huomioliiveihin pukeutuneita poliiseja. Virkavaltaa istui myös autoissa kadunvarret täynnä. Tunne siitä, että jotain epäsuotavaa oli tapahtumassa jäi kaivertamaan mieltäni, ja aloin heti kysellä ihmisiltä, tietäisikö joku, mistä on kyse. Lopulta sain vastauksen: opiskelijamielenosoituksesta odotettiin väkivaltaista. Me meninmme kuitenkin hienostelevalle iltapäiväteelle The Delaunay Counteriin ( jossa meitä palveli ystävällinen eestitär ). Oli herkullisen ihanaa istua pakaaseineen ja ulkoilutakkeineen kahvilassa, jossa herroilla oli puvut yllään ja kukat napinlävessä ;)
Poliisien pillit soivat, helikopterit läpättivät päidemme päällä levottomina, viiden ruuhka oli puskenut kaduille ja maanalaiseen loputtoman määrän ihmisiä, kun suunnistimme, myöhässä, lentokentälle. Maanalaisessa kaikuivat kuulutukset, jotka kertoivat yhden linja olevan poissa käytöstä. Normi päivä euroopan suurimassa kaupungissa.
Gatwickissa saimme lentokenttävirkailijoilta pienet nuhteet, koska lennon aikatulun mukaiseen lätöaikaan oli enää 40 minuuttia, mennessämme check inniin, mutta pääsimme kuitenkin koneeseen.
Kuka nyt lähtisi Lontoosta hetkeäkään ennen kuin on pakko?! Kai sen jokainen ymmärtää.

,

Terveiset kirjoitti tosi vajaa viiskymppinen

kuvat otti vajaa kakskymppinen ( paitsi tämän :) )